Uutiset | Tapahtumat | Blogi | Referenssit – Mectalent

Mectalent mukaan suurtehoelektroniikan tuotteiden jäähdytykseen

Kirjoittanut Mectalent | Dec 1, 2021 9:15:00 AM

Mectalent Oy on lähtenyt osakkaaksi oululaisen Thermal Channel Technologies Oy:n liiketoimintaan. 

CooliBlade-teknologiaa kaupallistava Thermal Channel Technologies Oy on koonnut yhteensä noin miljoonan euron sijoitukset. Yrityksen perustajien ja Mectalentin lisäksi osakkaina ovat VTT, COR Group sekä kaksi yksityistä sijoittajaa.

VTT:llä kehitetty CooliBlade-jäähdytysratkaisu on huomattavasti nykyisiä kaupallisia ratkaisuja tehokkaampi esimerkiksi sähköautojen latausjärjestelmien, 5G-tukiasemien, älyverkkojen tai LED-valaisujärjestelmien jäähdyttämiseen.

Tehoelektroniikan jäähdytysratkaisuille on arviolta kymmenen miljardin euron globaalit markkinat ja useita kasvavia sovellusalueita.

”Mectalentin toiminnan yksi painopisteistä on uudet teknologiat ja visiomme on olla edelläkävijä teknisesti haastavien tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa, joten meille oli luontevaa lähteä osakkaaksi innovatiivista CooliBlade-teknologiaa kehittävään yritykseen. Uskomme, että yhteistyömme kantaa vielä pitkälle”, sanoo Tapio Harila, Mectalent Oy:n toimitusjohtaja.

Thermal Channel Technologies käynnistää uusien lämmönhallintamoduulien tuotannon yrityksen uusissa toimitiloissa Oulussa vuoden 2022 alussa.  

> Lue lehdistötiedote

Lisätietoja:
Tapio Harila, puh. 040 050 5410, tapio.harila@mectalent.fi

---------

Mectalent Oy on suunnittelun, laitevalmistuksen ja tarkkuusmekaniikan huippuasiantuntija. Toiminnan painopisteitä mm. uusien teknologioiden, lääketieteen ja turvallisuusmekaniikan aloilla ovat suunnittelu, menetelmäkehitys, laitevalmistus, tarkkuus-, turvallisuus- ja valvontamekaniikka sekä kirurgiset laitteet ja implantit. Mectalentin liikevaihto vuonna 2021 tulee olemaan 16 MEUR ja se työllistää yli 100 asiantuntijaa. Yritys on osa suomalaista COR Group -konsernia. 

www.mectalent.fi