Mectalentin tytäryhtiö Conseptas on voimakkaasti kasvava suunnittelutoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Oulussa, Helsingissä ja Tampereella.
Tarjoamme sekä teollisuus- että kuluttajatuotteiden tuotekehityspalveluita ja tuotesuunnittelua. Asiakkaitamme ovat muun muassa kansainväliset automaatio-, medikaali- ja teknologia-alan yritykset sekä elektromekaanisten tuotteiden valmistajat.
Yrityksen erikoisalana on kokonaisvaltainen tuotesuunnittelu sekä älykkäiden teknologiaratkaisujen suunnittelu ja toteutus. Olemme osa suomalaista COR Group- kasvukonsernia.
Sulautettujen ohjelmistojen kehittäjä
Nyt on tarjolla mielenkiintoinen työpaikka meidän tiimissämme mm. tuotesuunnittelun ja sulautettujen järjestelmien ympärillä. Haemme kasvavaan tiimiimme sulautettujen ohjelmistojen ammattilaista Ouluun.
Työssä pääset osaksi projektitiimiä, joka kehittää korkean teknologian laitteita asiakkaittemme tarpeisiin. Tarjolla on monipuolisia tehtäviä tuotesuunnittelun eri osa-alueilta ja projektien vaiheista.
Odotamme sinulta
- C/C++ -ohjelmoinnin hallintaa
- Useamman vuoden kokemusta sulautettujen ohjelmistojen kehittämisestä
- Kokemusta prosessoriarkkitehtuureista ja laiterajapinnoista
- Tehtävään soveltuvaa koulutusta
- Suomen ja englannin kielen hyvää hallintaa
Eduksi katsomme
- Ymmärrys graafisista käyttöliittymistä
- Kokemus reaaliaikakäyttöjärjestelmistä
- Firmware -ohjelmointikokemus / -osaaminen
- Ymmärrys elektroniikasta ja/tai automaatiojärjestelmistä
Tarjoamme sinulle
- Monipuoliset ja innostavat työtehtävät
- Laajat työterveyshuollon palvelut, sisältäen myös hammashoidon
- Liikunta- ja lounasetu
- Puhelinetu
- Joustava työaika
- Henkilökohtainen kuukausittainen bonusjärjestelmä
Lisätietoja tehtävästä antaa Ari Hakkarainen, puh. 045 122 3011.
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen osoitteeseen career@conseptas.com. Toimi ripeästi, sillä paikka täytetään heti kun tehtävään sopiva henkilö löytyy.