Uutiset | Tapahtumat | Blogi | Referenssit – Mectalent

Viisi keinoa komponenttipulan hallintaan

Kirjoittanut Mectalent | Sep 29, 2021 8:47:00 AM

29.9.2021

Tiina Luiskala, Hankinta- ja logistiikkapäällikkö

Koronapandemian vaikutus raaka-aineiden saatavuuteen on ollut ollut otsikoissa jo hyvän aikaa. Puolijohdekomponenttien, raaka-ainemateriaalien kuten alumiinit ja teräkset, muovin ja puun heikko saatavuus on globaali haaste. 

Materiaalipulan suurimpia syitä on tietysti korona. Pandemian ollessa pahimmillaan tuotantoa ajettiin alas joko pakosta tai tarkoituksella. Materiaalien, erityisesti puolijohteiden, kysyntä kasvoi ennätystasolle, koska kotiin jääneet kuluttajat hankkivat ennätysmäärän elektroniikkaa, jolloin materiaalivarastot tyhjenivät. 

Myös ajoneuvoteollisuudella on vaikutuksensa puolijohdepulaan, sillä autoissa käytetään aina vain enemmän elektroniikkaa. Samoin 5G-teknologian kehitys ja paikalliset haasteet valmistusmaissa vaikuttavat sirujen ja komponenttien saatavuuteen. 

Aasian osuus puolijohteiden valmistuksesta kokonaisuudessaan on 81 prosenttia, Yhdysvaltojen 12 prosenttia ja Euroopan 7 prosenttia. Harvoihin maihin keskittynyt valmistus lisää yhtälöön jopa yllättävältä tuntuvia logistisia haasteita, kuten esimerkiksi pulan merikonteista. 

Sittemmin tehtaita on käynnistetty uudelleen, mutta täyden tuotantokapasiteetin saavuttaminen vie aikaa. Uusien tuotantolaitosten avaaminen on hidasta. Joidenkin arvioiden mukaan tilanne palaa normaaliksi vasta vuoden 2022 loppupuolella – ja tämäkin saattaa olla hyvin optimistinen arvio puolijohteiden suhteen. 

Miten taklaamme saatavuushaasteita

Puolijohdekomponenttien ja raaka-ainemateriaalien saatavuusongelmat koskettavat Mectalentia, sillä koneistuksen ja tarkkuusmekaniikan lisäksi myös laitevalmistus on osa tuotantopalvelujamme.

Tällä hetkellä asiantunteva tiimimme työskentelee päivittäin globaalin materiaalipulan tuomien haasteiden kanssa. Alle on listattu viisi konkreettista keinoa, joiden avulla pyrimme hallitsemaan komponenttien saatavuushaasteita.

1. Markkinatilanteen seuraaminen

Seuraamme yleistä markkinatilannetta jatkuvasti, analysoimme sen vaikutusta ja säädämme toimintaamme sen mukaisesti. Kommunikoimme tilanteesta avoimesti asiakkaillemme ja teemme yhdessä tarvittavat päätökset.

2. Harkitut toimittajavalinnat

Emme valitse toimittajiamme sattumalta, vaan harkiten ja tarkkojen kriteerien mukaan. Tämä pääosin jo ennen poikkeustilannetta tehty työ maksaa itsensä nyt takaisin, sillä hyvät ja luottamukselliset suhteet toimittajiin ovat tällä hetkellä kultaakin kalliimpia. Useat toimittajamme päivittävät kohdennetusti tarkan saatavuustilanteen ja toimitusajat juuri meidän käyttämillemme nimikkeille, mikä auttaa tuotannon suunnittelussa.

3. Säännölliset keskustelut toimittajien kanssa

Keskustelemme avaintoimittajiemme kanssa lähes päivittäin. On äärimmäisen tärkeää päivittää säännöllisesti raakamateriaalien, sähkö- ja automaatiokomponenttien sekä muiden materiaalien saatavuustilannetta. Tämä auttaa ennakoimisessa ja tuotantosuunnitelmien laatimisessa.

4. Henkilöstön vankka osaaminen

Hankintatiimimme vahva markkina- ja toimittajatuntemus on noussut poikkeustilanteessa arvoon arvaamattomaan. Sen ansiosta pystymme reagoimaan muuttuviin tilanteisiin ja hankkimaan tarvittavat komponentit lyhyelläkin varoitusajalla.

5. Sisäinen viestintä

Tiedon jakamisen merkitystä ei voi korostaa tarpeeksi, varsinkaan poikkeustilanteen aikana! On ensisijaisen tärkeää, että koko tiimi tietää missä mennään. Säännöllisissä palavereissa keskustellaan, onko ilmennyt nousevia huolenaiheita, jotka täytyy tutkia ja onko olemassa asioita, mihin pitää reagoida heti.

Ennakointi ja viestintä avainasemassa

Toistaiseksi olemme saneet kaikki tarvitsemamme komponentit ja materiaalit. Tulevaisuus on kuitenkin jossain määrin epävarma, sillä edessä saattaa olla tilanne, jossa toimittajat joutuvat allokoimaan nimikkeitään ja toimitusajat venyvät pitkiksi.

Meille Mectalentissa on tärkeää pitää asiakkaidemme puolta komponenttimarkkinoilla, sillä olemme vahvasti sitoutuneet toimimaan heidän arjessaan strategisena partnerina ja aktiivisena kumppanina. 

Keskustelemme säännöllisesti toimittajiemme kanssa, keräämme tietoa ja pyrimme ennakoimaan tulossa olevat tilanteet. Kommunikoimme tilanteista sekä talon sisällä että ulospäin. 

Laatu kaiken toiminnan keskiössä

Myös poikkeustilanteessa haluamme kehittää ja parantaa yhteisiä toimintatapoja kommunikoimalla avoimesti kumppaniemme kanssa. Meille on äärimmäisen tärkeää toimia ISO-sertifikaattiemme määrittämien laatukriteerien ja oman laatupolitiikkamme mukaisesti. 

Laatu on yhteinen asiamme ja tärkeä menestystekijämme, jolla varmistamme asiakkaidemme tyytyväisyyden niin tuotteidemme laatuun kuin yrityksen toiminnan tehokkuuteenkin.

Mectalentin laatupolitiikka on sitoumus asiakkaillemme ja muille sidosryhmillemme. Laatupolitiikka on ohjenuoramme, kun tähtäämme työmme ennakoivaan jatkuvaan parantamiseen. Sen kautta takaamme tuotteidemme ja toimintamme korkean laadun.